No need to pretend.

Ei tarvetta teeskennellä.

Miksi ihmiset sitten teeskentelevät? Koko ajan joku rooli päällä. "En mä ole yhtään surullinen." "En mä ole vihainen." "Olen ihan sika iloinen.. Tralalaa.."

Tehdäänkö sitä, koska ei uskalleta näyttää mitä oikeasti tuntee. Joskus mä vedän maskin naamalle, koska on helpompaa, kun ei tarvi selitellä mitään.

Joskus taas annan sen tulla. Surun, vihan, ilon.. Joskus kaupassa katsotaan, kun mä hyppelehdin siellä krokseissa, hiukset sekaisin, hullu hymy naamalla. Miksei sais näyttää, että on onnellinen? Ja miksi katsotaan altakulmain, jos näyttää surulliselta tai itkee avoimella paikalla? Pitäisi pitää pepsodenttihymy naamalla koko ajan, ja olla hillitty. Miksei saisi tanssia pyjamassa ulkona, kun sataa? Katsotaan vaan ja ajatellaan: "Toihan on ihan kahjo!"

Miksei saisi näyttää, että rakastaa? Hihitellä järjettömästi ja punastella? Mitä häpeämistä siinä nyt on? Rakkaushan on ihana tunne. Miksi sitä pitäisi peitellä?

Ymmärrän tietty, että jossakin tilaisuuksissa on odotettavaa näyttää esimerkiksi iloiselta. Vaikkapa häissä. Eikä hautajaisissa saa naureskella, kun muut surevat. Mutta eihän kaupassa tarvitse hymyillä koko ajan, jos itkettää.

Ja miksei saisi leijua, jos kehutaan? :) Mun kirjoituksia on kehuttu, ja totta hemmetissä mä olen ylpeä siitä. Mun piirrokset on voittaneet kisoja, miksen saisi sanoa sitä? Ylenpalttinen ylpeily tietenkin on hieman itsekästä, joten yritän välttää sitä.

Oikein ihanaa ja tunteiden täyteistä viikonloppua kaikille.

Luv, Loverlyn