Kolmanneksi viimeinen viikko ennen kesälomaa. Aurinko paistaa ja vettä sataa, kohta voisi nähdä sateenkaaren... Sen päässähän sanotaan olevan aarteita, onnea, iloa.. Koskaan en ole löytänyt sen loppuun. Olen ollut lähellä monesti, mutta sitten sateenkaaren värit vain katoavat. Ehkäpä vielä joskus löydän tieni sateenkaaren päähän asti.

 

Maanantai jo mennyt, ensimmäinen päivä viikosta on poissa alta. Pitäisi mennä tekemään läksyjä... Musiikin koe meni aikalailla penkin alle, mitä nyt näin ennen kokeen näkemistä arvailee. FF onkin erittäin hiljaa eikä erittäin voimakkaasti..

Pienempänä ei tullut ajateltua kamalasti asioita. Kaikki oli mustaa tai valkoista. Ei ollut vaihtoehtoja. Nyt on harmaiden suuri skaala ja vielä värejä siihen päälle. Voiko se enää vaikeammaksi mennäkkään? Viime marraskuusta lähtien, kaikki on ollut sekavaa harmaata ainakin sun kohdalla. Kaikki sukulaiset kyselee, ollaanko me enää edes ystäviä. Ennen olisin sanonut heti "tietty". Nyt olen vain hiljaa, enkä tiedä mitä sanoa.

Tänäänkin sanoin sulle: "Mene vaan." Kun menit, mua harmitti vähäsen. Mutta toiseelta olin niin helpottunut. Toisaalta, jos mä en olisi sun ystävä, mitä sä tekisit? Seisoisit yksin jossain nurkassa? Vai jäisinkö mä yksin?

Jokaikinen asia, jonka teen, muistuttaa mua susta. Kaikki kappaleet, joita mä kuulen, tuo mun mieleeni sut.

"Sweetest Girl" Viime keväänä, koulun jälkeen, makoiltiin teidän trampalla, mulla oli kietaisuhame päällä ja toinen tyhmästi pään päällä keikkumassa. Luettiin ja kuunneltiin musaa. Naurettiin. Mä nousin ja katselin taivasta istualtaan. Otin paperia ja kynää, kuuntelin "Sweetest Girl" biisiä ja piirsin pilviä. Maassa, pilvien alla oli kyyhkynen kahlittuna maahan.

Nyt kun kuulen kyseisen biisin, mua rupeaa melkein itkettämään, kun ajattelen miten ihanaa meillä oli.

Mitä tapahtuu kesällä? Tunnenko mä enää sua sen jälkeen?

Mua pelottaa, että mä menetän sut. Lopullisesti.

Silloin, mä tekisin kaikkeni auttaakseni sua ja saadakseni kostoni sille, joka meidät erotti. Mä en lepäis, ennen kuin olisin saanut kostoni niin, että se tyyppi kiehuis ja rukoilis polvillaan olevansa parempi ihminen.

 

Ja nyt mä erehdyin kattomaan niitä kuvia, teidän mökiltä viime kesänä ja vuonna 2007. Itkettää. Pakko mennä. Olo on vaan niin tyhjä ilman sua ja sun perhettä.