Soi: Ressu Redford-Kuusi kuuta ja Saturnuksen renkaat
Äikäntehtävänä oli kirjoittaa runo kesälomasta. Mä kirjoitin kolme. Joku kysyy, miten? Mä vaan kirjoitin. Kaiken, mitä sisältä pulppusi, kun ajattelin rantaa, sinua ja minua. Kun ajattelin kosken pauhua, kesäsadetta, ja sen ropinaa peltikattoon.
Voi siihen vaikuttaa se fiilis, jonka sain Suurlähettiläiden-Kun lomat loppuu kipaleesta. Se on haikea ja niin täynnä fiilistä.
Musiikki vaikuttaa aika paljon siihen, miten ja mitä kirjoitan. Jos kuuntelen surullista musiikkia, runo/tarina on surullisessa kohdassa. Tai jos kuuntelen Cheekin Kaikki hyvin kappaletta... No joo. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
Ehkä Aste on oikeassa. Suomessa kirjoitetaan liikaa surullisii lauluja. Mutta surun käsitteleminen on ihanaa kirjoittamalla. Se on mulle terapiaa, enkä tarvitse psykologiksi kuin paperin ja kynän. Surusta voi saada voimaa, että nyt mä pystyn tähän. Ja koska yrittää, putoaminen on pehmeä. Ei putoa taivaalta asfalttiin ilman ketään siinä vieressä. Putoaa patjalle, saa muutaman mustelman ja ystävä auttaa ylös.
Valitettavasti liian moni antaa periksi asfalttiin putoamisen jälkeen. Ajattelee, että jos kukaan ei auta ylös, jään tähän. Kuolen pois. Koska se on helpompaa. Kyllä mä sen ymmärrän, tavallaan. Mutta maailmassa on niin monta, jotka tahtoisivat elää, eivätkä kuolla syöpään. Harmi, ettei elämää voi vain antaa lahjapaperissa toiselle. Tulisi hieman parempi olo, kun kuolee, mutta antaa toiselle elämän.
Joo, tämä meni taas tähän, että rupean kirjoittamaan ensimmäisiä asioita, hauraita ajatuksia, mitä nyt mieleen pälkähtääkään.
Kommentit