Jep, pyydän kovasti anteeksi jo nyt, että tästäkin tulee sellainen itsesäälissärypemis-kirjoitus...

Eli eilen mun mumpsu aloitti taas sen.. puolustelun. Miten Saralla (nimi muutettu) on vaikeaa. Mä siis odotin siltä kirjettä, mutta taas kerran, turhaan. Sara oli kuulemma itkenyt, kun mumpsu kertoi, miten mä odotin sitä kirjettä. Odotin ja uskoin, että kyllä se kirjoittaa. Mutta ei. Ilmeisesti se on liikaa pyydetty. Sitten ihmetellään, että kun on huonot välit. Katsoisivat peiliin, syytä ei tarvitsisi etsiä kaukaa. Miten monta kirjettä se on mulle kirjoittanut? Entä montako mä, ilman vastausta? En jaksa laskea. "Sillä on nyt vaikeaa, jatka vaan kirjoittamista, kyllä se vastaa." Just juu, sen kun näkis. Tai sitten tulee s-posti:

"Moi, on tässä vähän kiire. Hyvää kuuluu, entä sulle? Miten koulu menee?

T: Sara"

Siitä tulee olo, että voi kun on pakko kirjoittaa edes jotakin.

Anteeksi kamalasti, jos olen vaikea. Mä nyt vaan luulin, että sun HOMMA olisi välittää. Että sun HOMMA olisi olla siinä, jos tarvitsen sua.