Kävelen ensin pitkin metsäpolkua. Muistan, kuinka kävelin sitä ensimmäisen kerran. Kuinka tärkeä paikka siitä on mulle tullut.
Näen, miten syksy on maalannut puut keltaisiksi, punaisiksi ja oransseiksi. Saatan haistaa sateen tuulessa, kuulla, kuinka puut kahisevat ja pudonneet lehdet havisevat jaloissa.
Istun sillalle, johon olen kaivertanut D&H. Ikuisesti, niin me luvattiin ja mä kaiversin avaimillani siihen siltaan, että me ollaan oltu täällä. Yhdessä. Katselen, kuinka sun ikkunassa palaa valo ja kävelen puistoon. Istun liian pienessä keinussa ja kuuntelen sydämeni musiikkia. Tunnen, kuinka sieluni lähtee lentoon. Lentää Irlannin sydänmaille, sinne, missä on vihreää ja kaunista.
Roikun keinussa pää alaspäin ja nauran. Nousen ja kävelen Teletappikummun päälle hitain askelin. Seison siinä ja katselen, kuinka kaunista voi ollakkaan. Kuulen, kuinka joku tulee ja laskeudun alas.
Jatkan matkaa sille paikalle, johon tulen aina miettimään. Jossa olen itkenyt ja nauranut. Toiselle sillalle. Minun paikkani. Katselen männyn taipuneita oksia ja kuuntelen huilun ja kitaran saundeja. Haluan vain päästää kaiken pois. Tämä on minun hetkeni. Enkä haluaisi koskaan lähteä pois.
Kuitenkin koittaa se hetki, kun lähden asfalttia pitkin kotiin. Matkalla nään ruskeahiuksisen tytön. Hän hymyilee takanani tulevalle tytölle. Minuakin hymyilyttää. Ollappa taas niin pieni. Kun kaikki oli mahdollista ja kaunista. Ei ollut harmaita, oli vain valkoista tai mustaa. Saattoi nauraa puhtaimmin, syvältä sydämestä. Saattoi itkeä häpeämättä yhtään. Jos sattui, niin sattui.
Ja sen saattoi myöntää. Saattoi pyytää anteeksi ilman taka-ajatuksia. Sai olla onnellinen.
Miksi me kiellämme itseltämme onnen? Ilon, naurun, surun ja itkun? Miksi kaiken on oltava vaikeaa?
Miksei voi hymyillä vain koska hymyilyttää?
Miksei voi itkeä vain koska itkettää?
Miksei voi olla vain surullinen tai iloinen, kun tuntuu siltä?
Ilman syytä.
Hengittää.
Vapaana.
Ei sanota sellaista, jota ei voisi sanoa päin naamaa.
Ja jos sanotaan, pyydetään anteeksi.
Ja annetaan anteeksi.
Kukin omaan tahtiinsa.
Kommentit