Vois taas avata sanaisen arkkunsa muutamasta.. hmm.. asiasta, jotka ottaa päähän. Oikeasti.

Ekaksikin, mua ärsyttää se, että vaikka monta kertaa olen puolustanut erästä ihmistä, niin kuin silloin perjantaina, saa vaan puukkoa selkään ja nyrpeitä katseita ja mökötystä. Seuraan sanottuna se saa vitutuskäyrät nousemaan aika korkealle (anteeksi sivistyneenkirjoituksen poliisit). Sit se...vitsin...anteeksi kun olen olemassa tyyli ja se, ettei me muka haluta sitä mukaan. ME PYYDETTIIN ANTEEKSI. Mutta ei. Kun ei niin ei.

Sitten se, että liikkeellä on sellaista, että tungetaan se nenä toisten asioihin. Meidän luokalla sitä on aika paljon eräiden henkilöiden keskuudessa, enkä voi sietää sitä. Arght. Tänään ne haukkui mun ystävää, ja hyvä, että pidin naamani tukossa.

Sitten mua ärsyttää se, miten eräs henkilö kohtelee mulle rakasta ihmistä. Niin, että saa sen itkemään. Ja se rakas ihminen vaan jatkaa sen ihmisen kanssa. Mä olisin lähtenyt aikoja sitten. Muttei se ole niin paha, kun se ei lyö. Ei se ole mikään syy jäädä. Mä haluan mennä sen ihmisen, joka saa sen itkemään, korvan juureen ja huutaa: "Lopeta! Etkö sä näe miten se kärsii? Mitäs sitten, jos se jättää sut? Ketä sä sitten kiusaat?"

Miksi ihmiset tekee itselleen sellaista? Jää sellaiseen, missä on huono olla. Lähtisi, tai purkaisi jollekkin, joka osaa auttaa ja kuunnella.

Ja mä haluan sanoa eräälle tärkeälle ihmiselle, jolla on ilmeisesti nyt aika vaikeaa: Mä olen aina täällä, jos tahdot puhua pahasta olosta. Tai kirjoita päiväkirjaa. Huuda tyynyyn. Kuiski itsekseni. Mikä vain voi auttaa.

I´M RIGHT HERE WAITING FOR YOU.

Kun olet valmis.